Siis tää on ollut uskomattoman rankkaa aikaa, jotenki ku aina tulee tunne että Wau selvittiinpäs! niin tulee uusi osuma.

Sain palautettua sen astianpesukoneen - Kiitos kamulle ku kuskas meitä!

Sit oli esikoisen lääkepalaveri ja se meni todella hyvin ja Concerttasta päätettiin luopua.
Tämän jälkeen kaveri tuli kahville ja olin onnesta soikeena ja hehkutin tätä lääke juttua... KUNNES..

Puhelin soi ja muzin ukko haukku mut pataluhax
"On toikin lähimmäisen rakkautta"

Mun pitäis vissiin olla hoitamas äitiäni siel, siivoomas paskoja ym ym.. Mähän olen jo sanonut, että heidän on itse haettava apua, koska asuvat yhdessä, mutta sitäpä tää ukko ei välittänyt.. Eipä siinä sit mitään, haetaan muzille laitospaikka, siellä siitä huolta pidetään.

Nyt oon sit yrittänyt soittaa Alzheimer liittoon, että saisin ajan josta voisin kuulla mitä tauti tarkottaa, miten sen kaa eletään ja miten apu haetaan, KOSKA mä oon varma, että sossu on tarjonnut muutakin, kuin vain sossun kartoistuskäynnin, se eivaan oo hyväksynyt sitä. Äitihän ei hyväksy mitään, se on ku pikku kakara..
Se tota kakkaakin pitkin asuntoa.

Mussa ei olisi tähän kaikkeen, ja jos totta puhutaan niin päällimmäisenä mulla on kokoaika ajatus
"Laitetaan äiti laitokseen, niinhän se teki meillekin, kun ei jaksanut"

Toivottavasti saan vähän voimia ymmärrykseen, anteeksikin pitäisi osata antaa, mutta jotenkin tässä on ihan hermo pinnas kokoaika, tuntuu ettei kaikesta paskasta tuu edes loppua.

Varasin tänään kissallekin hammaslääkärin, sanoivat hinnaksi max 150€ että liekkö ihan hyvä, ettei se astis sopinut... Minuu kaduttaa, et en oo vienyt raukkaa lekuriin ennen - Ikinä!