Sateista päivää viettäen.

Haravaa näytin taas pihanurmelle, kun odottelin, että aika kuluisi ja pääsisin palaveeraamaan.

Tietystikkään en malttanut odottaa vaan istuin sit kutomassa pipoa palaveri paikalla tuntia ennen alkua.

Rankkaa!

Sitä se oli.. Sitä tahtoisi aina vaan hyvää ja kaunista mutta jokakerta joutuu huomaamaan miten epäoikeudenmukaista elämä voi olla ja Minun Äitinä Pitäisi Suojella Lapsiani mutta mitä mä olen tehnyt? Parhaani? Riittikö se?

Ei Ei Ei

Pääasia toki on, että olen edes sen parhaani tehnyt, enhän olisi muuhun kyennytkään, mutta silti se tuntuu niin väärältä.. MUTTA voihan olla että näiden kompastumien jälkeen Meillä alkaa auvoiset ajat, pelkää kultaa timangei ja rakkautta.. Häh Ei vai?

Eiku mä uskon, että lapset saadaan korjattua, minut saadaan korjattua ja loplta löydämme Onnen.

AMEN!